Tunteet lukossa ja avaimet omassa taskussa

Tunteet ovat hassu asia. Ne voivat olla niin voimakkaita, mutta samalla ne ovat uskomattoman ohimeneviä. Saatat tuntea, että olet kesskellä tunnemyrskyä, pistää vihaksi ja itkettää, mutta reaktio katoaakin muutaman minuutin tai tunnin kuluttua. Aivan kuin niitä tunteita ei olisi koskaan ollutkaan! Mutta entä jos ne eivät oikeasti olleetkaan poissa? Entä jos se voimakas tunne olikin lukittuna jonnekin mieleesi? Jos sinulle käy näin (ja vaikka ei kävisikään), tämä tunteiden suojausmekanismi on hyvä tunnistaa.

Miten tunnelukko muodostuu?

Aivosi ovat monimutkainen elin, ja ne muodostavat jatkuvasti uusia yhteyksiä vanhojen yhteyksien välille uusilla tavoilla. Tätä prosessia kutsutaan neuroplastisuudeksi - hieno tapa sanoa, että aivosi voivat muuttua ajan mittaan sen perusteella, mitä koet tai teet. Jos esimerkiksi harjoittelet pianonsoittoa päivittäin useiden kuukausien ajan, sormesi nopeutuvat ja tarkentuvat osumaan oikeisiin näppäimiin. Sinulla on myös vähemmän vaikeuksia lukea nuotteja, koska muistisi on parantunut harjoittelun ansiosta!

Jos joku jää loukkuun hyväksikäyttösuhteeseen jonkun toisen kanssa, joka aina alentaa häntä tai saa hänet tuntemaan itsensä huonoksi (esimerkiksi sanomalla, ettei hän ole tarpeeksi hyvä), nuo negatiiviset ajatukset ja tunteet muuttuvat ajan myötä osaksi hänen uskomusjärjestelmäänsä... ja usein ne jopa säilyvät, vaikka hän jättäisi kyseisen henkilön taakseen! Sama asia kuin pianonsoitossa, opittu on!

Et luo tietoisesti tunnelukkoasi. Se ei ole tietoinen prosessi, vaikka ajatukset ja tunteet vaikuttavatkin siihen. Jos olet esimerkiksi surullinen tai vihainen jonkun tapahtuman vuoksi, nämä tunteet vaikuttavat siihen, kuinka voimakkaana ja pitkäkestoisena mahdollinen tunnelukko syntyy. Tilanteiden psyykkinen kuormitus vaikuttaa myös siihen, syntyykö tunnelukkoa vai ei. Jos ihminen, jolla psyykkinen kuorma on jo ennestään raskas, kokee jotain stressaavaa, hänelle todennäköisesti napsahtaa tunnelukko päälle. On näet mahdollista että aivot määrittelevät tapahtuman sietämättömäksi ja siirtävät tunteen käsittelyn syrjään. Tapahtuma tallentuu alitajuntaan ja tunteet lukitaan, etteivät ne tuottaisi lisää emotionaalista kipua, koska aivot ovat sitä mieltä, että psyyke ei kestä sitä. Kuitenkin, sama tapahtuma henkilölle, jolla stressinsietokyky on juuri sillä hetkellä vapaampi, ei jätä jälkeensä tunnelukkoa, koska tunteet tapahtuman ympärillä pystytään prosessoimaan heti.

Tunnelukko on tila, joka voi aiheuttaa kommunikaatio-ongelmia, ahdistusta ja muita ongelmia.

Miten tunnelukko näkyy käytännössä? Otetaanpa esimerkki: yrität soittaa jollekulle, eikä hän vastaa vähään aikaan (tai ei lainkaan), saatat alkaa tuntea ahdistusta siitä, mitä on saattanut tapahtua. Saatat ajatella, että hänessä on jotain vikaa tai että hänen puhelimensa on kadonnut/varastettu/rikki, joten hän ei saanut viestiäsi heti. Tämä voi johtaa huolen tunteisiin ja huoleen siitä, mitä hänen elämässään voi tapahtua juuri nyt - ja se voi jopa saada sinut huolestumaan siitä, onko hän kunnossa! Pelko hylkäämisen tunteesta ottaa vallan, se näyttäytyy esimerkissä huolestuneisuutena tai jopa hätänä, joka voi johtaa jopa paniikkioireisiin. Olet kokenut tuota hylkäämisen pelkoa aiemminkin ja koska tilanne on ollut sietämättömän vaikea sillä hetkellä, tunne pelosta on lukittu ja nyt löytäessään saman ärsykkeen (et saa yhteyttä ihmiseen) se muistuttaa olemassa olostaan ja tekee olon sietämättömäksi.

Miten lukkoja voi purkaa?

Tunnelukko on todellinen ilmiö, joka voi vaikuttaa kielteisesti elämääsi. Ymmärtämällä, mitä se on ja miten se toimii, voit ottaa askeleita sen voittamiseksi ja tulla sellaiseksi ihmiseksi, jollainen haluat olla. Tunnelukon purkamiseen tarvitaan paljon tietoa aivojen uskomusjärjestelmän toiminnasta ja siitä, miten automaattisia ajatuksia voi tunnistaa, pysäyttää ja määritellä uudelleen. Kenenkään ei tarvitse jäädä omien uskomustensa vangiksi. Ensiaskelita voit ottaa vaikkapa tekemällä kartoituksen omista uskomuksistasi ja ajatusmalleistasi täällä: https://www.skeematerapia.fi/skeematerapia-testit/ 

Raportin tulosta on hyvä purkaa tunnelukkoihin perehtynen ammattilaisen kanssa. Yhden löydät täältä: Lyhytterapiakeskus Selvittämö

Kun tunteet ottavat osumaa

Luin vasta Facebookista erään pariskunnan  monivuotisen rakkaustarinan päättymisestä eroon. Ensimmäinen tunne oli suru: "voi ei, miksi näin on pitänyt käydä heillekin? Hehän vaikuttivat somen onnellisimmilta ollessaan yhdessä? "

Mutta jo tuo ihmettelevä kysymys sisältää yhden paljastavan totuuden: kun suhdetta eletään vahvasti somessa, sen avulla ja voimalla, myös tuskallinen ero on tuotava julki siellä. Julkisuudella on toki puolensa, vaikealta tuntuvien postausten saama tykkäysten ja sydämien määrä voi antaa tunteen siitä, että et ole tunteinesi yksin. Muut ymmärtävät sinua ja jakavat tuskallisen olotilasi, joka musertaa voimallaan sinut viikkokausiksi itkun ja ikävän alle. Se on ehkä hyvä syy raottaa itkusta turvonneita silmäluomia ja kiittää kännykän näytön kautta saamastaan myötätunnosta. Mutta hyvin usein meillä on luontainen tarve vetäytyä pimeään huoneeseen yksin ja potea kipua siellä kenenkään tietämättä. Tosin yhteiskunta ei tätä salli kovinkaan pitkällä aikavälillä. Työelämä kutsuu siellä olevia muutaman päivän akuuttivaiheen jälkeen, koska tunneperäisiä diagnooseja ei ole olemassakaan. Särkyneen sydämen syndrooma on ehkä ainut, johon on luotu oirekuvausta, mutta kovin pitkää sairauslomaa ei silläkään taida saada.

Mitä sitten ihmisessä tapahtuu, kun tunteet ottavat osumaa?

Ihminen yleensä romahtaa. Ehkä itkee tai jos kyyneleet eivät ole vaihtoehto, myös aggressio on mahdollinen. Tai pakeneminen, paikalleen jähmettyminen, mikä vain, mikä tuntuu suojelevan itseä sisäisen tuskan voimalta. Joskus tuska on niin syvä, että keho ja mieli pyrkivät eroon toisistaan ja tapahtuu dissosiaatio. Tässä kohtaa myös tunteen lukkiutuminen on mahdollinen. Tunne jämähtää paikoilleen sen takia, että se on ihan liian suuri käsiteltäväksi, aivot eivät vain yksinkertaisesti pysty siihen. Aivot tallentavat tarkasti kaikki yksityiskohdat tapahtumasta, siirtävät tapahtuneen "vikasieto"-osastolle ja muistuttavat jatkossa digitaalisen tarkasti kaikista yksityiskohdista, mitkä ovat tallessa. Esim. rakkaussuhteen päättymiseen liittyy sana rakkaus ja jos jotain sen kaltaista signaalia ilmaantuu, niin varoituskellot alkavat soida ja lujaa, keho reagoi ja emotionaalisen tuskan uhka halutaan karkoittaa tavalla tai toisella mahdollisimman kauas.

Tunteiden vaikutus on luultua suurempi ihmisen fyysisen suorituskyvyn näkökulmasta. Yleensä luopuminen jostain itselle tärkeästä aiheuttaa tuskaa, ja sitä voi ihan hyvällä syyllä verrata mihin tahansa keholliseen osumaan, vaikkapa siihen, että joku suurempi voima pistää kämmenesi kuumalle levylle ja pitää sitä siinä. Jotain sisällä särkyy, menee rikki ja se sattuu ihan fyysisesti. Tätä on vain vaikea ilmentää ja ilmaista, koska päällisin puolin kukaan ei näe muuta kuin korkeintaan alakulon ja itkettyneet silmät. Silti tunteet ovat kohdanneet onnettomuuden, minkä johdosta ne ovat nyt toimintakyvyttömät ja koska tunteet "makaavat teholla", ei fyysinen kehokaan voi toimia kuten sen kuuluu toimia.

Toisinpäin tämä yhtälö on helppo ymmärtää. Jos ihminen joutuu vaikkapa auto-onnettomuuteen, hänestä nähdään heti, että hänet on vietävä sairaalaan ja hoidettava parhaalla mahdollisella tavalla, että toipuminen pääsee alkuun. Ensin kuvataan kaikki luut, lihakset, sisäelimet ja kudokset, mitkä ovat vaurioituneet ja aletaan tehokkaasti etsia keinoja saada kyseiset kohdat taas paranemaan. Kipua lääkitään asianmukaisesti ja keinoja on useita, miten ihmisen olotilaa kohennetaan.

Mutta palataanpas tähän emotionaaliseen kipuun.

Tunteiden perusolettamus on, että ne tulevat ja menevät, yhden tunneaallon kesto on yleensä muutamasta minuutista muutamaan tuntiin. Ohjeet siitä, miten kohtaat ja käsittelet tunteita pätevät hyvin, kun puhutaan terveestä tunne-elämästä ja tunteiden vapaasta virtauksesta, mutta kun tunteet ovatkin "vikasietotilassa", mitä aiemmin kuvasin, tarvitaankin jotain aivan muuta. Tarvitaan aikaa kohdata tunne ja siihen liittyvä emotionaalinen kipu. Parasta Buranaa siihen on läheisyys ja ihminen joka osaa ottaa vastaan tuon kivun yhdessä kokijan kanssa. Kemiallinen turruttaminen vie terän kivulta ja on hetkellisesti helpompi kestää, mutta kemian kanssa tunnetta ei pysty käsittelemään niin tehokkasti, että juurisyy poistuisi ja lakkaisi tuottamasta kipua. Kemialla on hetkensä alkushokin aikana, että aivot saavat unta ja pysyvät toimintakuntoisina, mutta kun tulee aika kohdata menetys silmästä silmään, rehellisesti ja pohjia myöten, se olis hyvä tehdä asiansa osaavan kuuntelijan tukemana.

Ikävä kyllä, terveydenhoitosysteemistämme ei löydy aikaa eikä kuuntelijaa tämäntapaiselle tunneonnettomuudelle. Ystävät ovat kautta aikain ottaneet tämän jakaakseen, ystävyyssuhde ikäänkuin pitää sisällään sen, että kun toisen tunteet ottavat osumaa, toinen kannattelee. Moni tekee tätä kannattelua omien tunteidensa ja joskus jaksamisensakin kustannuksella. Joskus tehty kannattelu tuo toivotun tuloksen, joskus tunnehaava on niin syvä, että se tuhoaa myös ystävyyden.

Tässä kohtaa toivon, että molemmat osapuolet tuossa aluksi mainitsemassani erokriisissä löytävät itselleen kuuntelijan ja tunteidensa kannattelijan. Nyt varmasti tuntuu siltä, että tunnemyrskystä, ikävästä ja surusta on mahdotonta toipua. Koville se ottaakin. Jätän kirjoittamatta tähän kaikki ne klisheet, mitkä tähän kohtaan kuuluisivat siitä, miten aika parantaa jne. Kirjoitan vain, että tie ulos tuosta kriisistä on tunteiden salliminen, niiden kohtaaminen ja oikea aikainen apu. Löytäkää se, ihan jokainen!