Iloa elämään vai elämäniloa?

Palaan vielä toukokuun tunneteemaan, joka on ilo.

Edellisessä postauksessa pohdin iloa tunteena ja mielihyvän tuojana. Miten tunne syntyy ja miten se ilmenee ulospäin?

Nauru on helposti havaittava reaktio, samoin hymy, molemmista tunnistaa iloisen ihmisen. Ilonaiheita löytyy itsekullekin runsain määrin, jollei sitten jokin estävä tekijä, kuten masennus tai suru lamauta iloa ja tee siitä passiivista. 

Ilo liitetään usein myös onnellisuuteen.

Milloin ihminen on onnellinen?

Entä kun puhutaan elämänilosta, mitä siihen tarvitaan? 

Tänään koin keväisellä pyöräretkelläni suorastaan haltioitumista luonnon kauneudesta ja sen elinvoimasta. Kevätkukkijat hehkuivat monin eri värein, linnut konsertoivat löytääkseen puolison ja vedet solisivat puroissa vapaana jääpeitteestä. Aurinko lämmittää ja saa valollaan lehtipuiden hennon lehtivihreän kuultamaan kutsuvana. 

Kaikki tuo herätti sisälläni ilon.

Ilon siitä, että voin pyöräillä paikasta toiseen omaan tahtiini ja nauttia kauniista keväästä. 

Ilon siitä, että näen ja koen, tunteeni pysäyttävät minut tämän kauneuden äärelle herkistelemään ja kokemaan.

Ilon siitä, että kotikaupunkini on näin kaunis.

Ilon siitä, että kotimaassani on asiat hyvin, meillä ei ole sotaa eikä kenenkään tarvitse paeta sitä. 

Onko tämä iloa elämästä vai elämäniloa?

Ovatko haltioitumisen hetket ohikiitäviä vai jättävätkö ne pysyvän muistijäljen ilon ja onnen tunteelle? 

Kun muistelen aiempia vastaavia haltioitumisen hetkiä, voin helposti tavoittaa niiden tunnelman ja mielikuvat, jotka olen aistieni kautta aivoihini tallentanut.

Siispä ajattelen niin, että myös onnelliset muistot kannattaa tallentaa erityisen tarkasti ja huolellisesti, koska niiden muistelustakin saa energiaa ja tunteeseen voi palata. 

Elämänilo ja onnellisuus koostuvat tunteista, jotka ovat tasapainossa. Tunteet ohjaavat ajatteluamme ja kun "mielen käyttöjärjestelmänä" toimii ilo johdannaistunteineen, elämä maistuu aika mukavalta.

Tuokoon tämä polunvarrelta bongattu kukkakaunokainen myös sinulle iloa mennessäsi kohti kesää!

Kevään riemua, nyt on aika iloita

Sulava lumi, säteillään lämmittävä aurinko, linnunlaulu, juuri vietetty vappu, kaikki varmoja kevään merkkejä. Kevättä pidetään ilon ja valon vodenaikana, eikä syyttä.

Tämä sai minut pohtimaan ilon merkitystä vähän syvemminkin ja näinpä kutsun sinut, hyvä lukijani myös tälle matkalle tunnistamaan omia ilonaiheitasi.

Mistä ilo syntyy?

Mitä ilo on?

Mitä minussa tapahtuu, kun olen iloinen?

Onko ilo samaa kuin onni tai onnellisuus?

Paljon kymyksiä, vähän vastauksia, koska jokainen kokee ilon omalla tavallaan.

Yhteistä meille kaikille kuitenkin on se, että ilo on yksi perustunteista. Sen tehtävä kaikessa yksinkertaisuudessaan on tuottaa mielihyvää, joko lyhyt- tai pitkäkestoista. Aivoissa sijaitseva mielihyväkeskus säätelee mielihyvähormonien tuotantoa ja nämä ovat yhteydessä ilon tunteeseen.

Ilon reaktiivisuus näkyy ulospäin nauruna, hymynä, silmien pilkkeenä ja kasvojen ja koko kehon avoimmuutena. Reipas nauru saattaa lirauttaa pissat housuun ja jatkuessaan kipeyttää myös vatsalihakset. Jokainen, joka on kokenut tämän lähes hallitsemattoman huutonaurun, muistaa myös sen rentouttavan vaikutuksen.

Kyseessä on siis hyvin kokonaisvaltainen kehollinen tunne.

Ilo on hyvin tavoiteltu tunne, usein sen ajatellaan johtavan  onneen tai onnellisuuteen, miten itsekukin tuon olotilan sitten käsittääkään. Huumori on hyvä keino pitää iloa yllä ja onneksi sitäkin on niin montaa eri sorttia. Toisille toimii verbaliikka, toiset tarvitsevat toimintaa, joillekin taas sattuu ja tapahtuu jatkuvasti jotain hassua niin, että ilonaiheet eivät taatusti lopu kesken. Jaloin ja ehkä tavoiteltavin huumorin laji lie taito nauraa itselleen kaikella rakkaudella ja itsemyötätunnon siivittämänä.

Usein ilo kuitenkin katoaa, vaimenee tai suorastaan loistaa poissaolollaan. Elämä vakavoituu aikuisuuden myötä ja lapsena hersynyt nauru vaihtuu huolestuneisuuteen ja epävarmuuteen. Kansanperinne vaalii tätä vakavuutta suomimalla vielä erilaisilla sanonnoilla, jotka korostavat ilon olevan tyhjänpäiväistä ja turhaa. Tarkastellaanpa tätä näkökulmaa vähän tarkemmin.

Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita, mutta jokainen tunnistaa itsessään ainakin nämä 6 perustunnetta:

• ilo
• suru
• pelko
• viha
• häpeä
• rakkaus

Ilo on tunne, joka tarvitsee tilaa vallitakseen. Jos ajatellaan näitä perustunteita kuten sisarussarjaa, kaikilla on kehossa oma tehtävänsä ja kaikilla on "oma huone", josta ne ampaisevat esiin heti, kun aivot niin käskevät. Ilo toimii hyvin mielellään yksin. Se on itse asiassa aika arka, kuin pieni lemmikkikani. Heti kun joku muista tunteista lähestyy sitä, se antaa tilaa ja pötkii pakoon omaan huoneeseensa odottamaan taas seuraavaa tilaisuutta tulla esiin. Surun kanssa se tukahtuu, ei saa riittävästi ilmaa. Viha viskaa sen nurkaan ja pelko polkee päälle. Häpeä ei edes huomaa sitä. Rakkaus on ainut, jonka kanssa se viihtyisi ikuisesti, mutta nekin saavat nauttia toistensa seurasta vain hetkellisesti. Tunteiden tehtävä on virrata vapaasti ja näin ne kohtaavat ja erkanevat kukin omaan tahtiinsa.

Mistä sinä löydät omat ilonaiheesi?

Kuinka annat ilolle tilaa?

Muistan ikuisesti yhden parhaista neuvoista matkallani terapeutiksi. Se pitää sisällään sekä tietoa että viisautta: "Hymyile, aivot luulevat, että on hauskaa".

Aivojen tunnejärjestelmä on hyvin herkkä ja usein myös ylivirittynyt. Aivojen pääasiallinen tehtävä on suojella ihmistä niin, etä ihminen pysyy elossa ja pärjää terveenä ja tasavertaisena laumassa. Siksi suojelevia tunteita on 1:3. Kaksi tunnetta suojelee ja yksi yrittää pitää hyvällä tuulella. Hymy on fyysinen signaali aivoille, että tilanteessa ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin. Aivot voivat lähettää suojelevat tunteet hetkeksi huilaamaan ja näin ilo saa tilaisuutensa tulla esiin. Huijausta? Kyllä, ja välillä todella tarpeellista.

Jollei aitoja ilonaiheita tunnu löytyvän niin suosittelen säännöllistä aivokemiajumppaa ihan jokaiselle. Asioita, joista aivojen mielihyväkeskus saa impulssin tuottaa hyvänmielen hormoneita. Esimerkiksi altistus lämpötilan vaihtelulle (sauna, kylmä/kuuma suihku, avantouinti, kylmävesiallas jne) tai kehon saattaminen jännitystilaan ja sen jälkeinen rentoutuminen (porrastreenit, kuntosali, ylämäkikävely, mikä tahansa missä hengästyy tai tulee hiki). Useimmille myös hiljentyminen luonnossa, rantakalliolla tai vaikka omassa sohvassa tuottaa rentoutumisen kautta sopivan määrän hyvän olon hormoneita. Mistä ikinä niitä tunnistatkaan saavasi, pidä mielihyvän määrä tasapainossa. Stressihormonit erittyvät suojelumekanismien myötä ihan huolehtimattakin, mutta ilonaiheista ja hyvänmielen hormoneista meidän pitää huolehtia ihan itse.

Iloista viikkoa sinulle!