Edellisessä postauksessa pohdin iloa tunteena ja mielihyvän tuojana. Miten tunne syntyy ja miten se ilmenee ulospäin?
Nauru on helposti havaittava reaktio, samoin hymy, molemmista tunnistaa iloisen ihmisen. Ilonaiheita löytyy itsekullekin runsain määrin, jollei sitten jokin estävä tekijä, kuten masennus tai suru lamauta iloa ja tee siitä passiivista.
Ilo liitetään usein myös onnellisuuteen.
Milloin ihminen on onnellinen?
Entä kun puhutaan elämänilosta, mitä siihen tarvitaan?
Tänään koin keväisellä pyöräretkelläni suorastaan haltioitumista luonnon kauneudesta ja sen elinvoimasta. Kevätkukkijat hehkuivat monin eri värein, linnut konsertoivat löytääkseen puolison ja vedet solisivat puroissa vapaana jääpeitteestä. Aurinko lämmittää ja saa valollaan lehtipuiden hennon lehtivihreän kuultamaan kutsuvana.
Kaikki tuo herätti sisälläni ilon.
Ilon siitä, että voin pyöräillä paikasta toiseen omaan tahtiini ja nauttia kauniista keväästä.
Ilon siitä, että näen ja koen, tunteeni pysäyttävät minut tämän kauneuden äärelle herkistelemään ja kokemaan.
Ilon siitä, että kotikaupunkini on näin kaunis.
Ilon siitä, että kotimaassani on asiat hyvin, meillä ei ole sotaa eikä kenenkään tarvitse paeta sitä.
Onko tämä iloa elämästä vai elämäniloa?
Ovatko haltioitumisen hetket ohikiitäviä vai jättävätkö ne pysyvän muistijäljen ilon ja onnen tunteelle?
Kun muistelen aiempia vastaavia haltioitumisen hetkiä, voin helposti tavoittaa niiden tunnelman ja mielikuvat, jotka olen aistieni kautta aivoihini tallentanut.
Siispä ajattelen niin, että myös onnelliset muistot kannattaa tallentaa erityisen tarkasti ja huolellisesti, koska niiden muistelustakin saa energiaa ja tunteeseen voi palata.
Elämänilo ja onnellisuus koostuvat tunteista, jotka ovat tasapainossa. Tunteet ohjaavat ajatteluamme ja kun "mielen käyttöjärjestelmänä" toimii ilo johdannaistunteineen, elämä maistuu aika mukavalta.
Tuokoon tämä polunvarrelta bongattu kukkakaunokainen myös sinulle iloa mennessäsi kohti kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidäthän keskustelun asiallisena!