Tuo tunne, josta maailmaan on syntynyt musiikkia, runoja, kirjoja, maalauksia, ylipäätään taidetta ylenpalttisesti.
Jo vuosituhansien ajan taiteiljat ovat tarvinneet muusansa ylläpitämään intohimon liekkiä, joka johdattaa kohti rakkauden syvintä olemusta ja tuo taiteeseen syvän ja uskottavan aspektin.
Mitä rakkaus sitten on?
Onko se intohimoa, ystävyyttä, sitotumista tai uskollisuutta? Jos uskomme markkinatalouteen, niin vastaus löytyy kaupan hyllyltä vaaleanpunaisesta marenkihötöstä tai suklaarasiasta. Yleensä se on kallista ja ylimakeaa, paitsi alennusmyynnissä heti sesongin jälkeen. Kultasepänliikkeet tarjoavat kultaa ja matkatoimistot matkoja, hotellit hyvinvarusteltuja svittejä. Välillä muistetaan äitejä, välillä isiä ja onneksi joka vuosi on joulu, jolloin rakkauden saattaa paketoida kultakääreeseen ja antaa rakkaimmalleen.
Jos taas uskomme aineettomuuteen, saatamme lähestyä ehkä jotain osatotuutta rakkaudesta.
Jos mietimme pelkästään musiikkia, sen avulla on ilmennetty tätä mystistä tunnetta vuosituhansien ajan ja se on yhdistänyt kultturien eri muotoja kaikkialla maailmassa.
Sanoma löytyy jostain kohtaa rakkauden draamankaarta, joko siitä unelmoidaan, sitä eletään todeksi tai sitten muistellaan jo menetettyä rakkautta.
Minkään muun tunteen välikappaleeksi ei taidetta ole valjastettu niin tiheästi kuin juuri rakkauden sanoman esiintuomiseksi. Jotain suurta siinä siis täytyy olla, eikö vaikka?
Suuresta tunteesta on toki kyse, elämänvoimasta oikeastaan.
Rakkauden perustehtävä on yhdistää, päästää lähelle ja saada aikaan uutta elämää.
Rakkautta pidetään usein piilossa ikäänkuin siinä pelossa, että se katoaa tai sen voima vähenee, jos siitä puhutaan tai se tuodaan näkyväksi. Tämän ajatuksen tahdon osoittaa vääräksi, koska jos se pitäisi paikkansa, jos rakkauden ilmaiseminen hävittäisi tai heikentäisi sitä, niin miten sitten muut tunteet pysyvät eivätkä katoa? Miten esim. pelko ja viha elävät ja voivat hyvin keskuudessamme, vaikka niitä ilmaistaan ihan jatkuvasti? Vihapuhetta on some puolillaan: eipä ole viha mihinkään kadonnut puhumalla ja ilmaisemalla sitä, taitaa olla pikemminkin päinvastoin. Joten logiikka katoamisesta ei päde; rakkauskaan ei katoa, vaikka siitä puhuisi päivät pääksytysten.
Rakkaus voi toki kadota ja lakata vaikuttamasta, onhan se kuitenkin "vain" tunne. Tunteen olomuoto on kuin taivaalla ajelehtiva pilvi. Jostain se alkaa ja johonkin se päättyy. Usein rakkaus päättyy siksi, että tunteen on annettu laimentua eikä sitä ole pidetty yllä rakastavilla sanoilla tai teoilla. Tai jos onkin, niin sanojen ja tekojen merkitys on vaihtunut rutiiniksi, jolloin ne eivät enää ole kosketuksessa itse tunteen kanssa.
Miltä rakkaus tuntuu?
Jokaisella meillä on siihen omakohtainen vastaus, mutta jotain suurta ja tavoiteltavaa se yleisesti ottaen on. Sydämen ylimääräisiä tykytyksiä, perhosia vatsassa, ihastumista, halua olla lähellä tai pitää yhteyttä, halua olla mukana jonkun toisen elämässä. Halua jakaa oma elämä toisen kanssa. Halua saada selville toisesta ihan kaikki ja vastavuoroisesti kertoa itsestään ihan kaikki toiselle mitään salaamatta tai piilottelematta. Ajatusten keskittymistä rakkauden kohteeseen. Tarvetta olla hellä ja rakastava. Tarvetta luottaa toiseen niin, että itse saa osakseen tuota samaa hellyyttä. Tähän perustuu rakkaus, joka johtaa suhteeseen kohteensa kanssa. Yleensä kohde on toinen ihminen, josta tulee läheinen ja rakas. Toki rakkautta voi osoittaa myös eläimelle tai vaikka metsälle ja sen puille, kauniille maisemalle tai oikeastaan ihan mille tahansa. Tunne pysyy samana, kohde vain vastaa tunteeseen omalla tavallaan sanattomasti.
Kaikkein tärkein suunta rakkaudelle on kuitenkin sisäinen, omaan itseen kohdistuva rakkaus. Se, miten ihminen kohtelee itseään, miten puhuu ja ajattelee itsestään. Tämä ei useinkaan ole se kaikkein helpoin rasti elämässä.
Rakkaus on yksi ydintunne muiden ydintunteiden joukossa. Sillä on oma tehtävänsä yhteyksien luomisessa ja niiden merkityksellisyyden ylläpitämisessä.
Jos suhde omaan ydinminään on hukassa, jos omaa paikkaa elämässä ei näe merkityksellisenä ja arvokkaana, elämä kuluu vain suoriutuessa hetkestä toiseen. Ihminen tekee valintoja joka hetki. Nämä valinnat kertovat paljon, tekeekö ihminen niitä sisäisen rakkauden ohjaamana vai ovatko valinnat muita ja muiden tarpeita varten.
Itseään aidosti rakastava ihminen osaa ottaa huomioon muiden tunteet ja tarpeet, mutta ei oman hyvinvointinsa kustannuksella. Ketju toimii ja tuottaa hyvää mieltä ainoastaan siinä tapauksessa, että rakkaus ja siihen liittyvä sisäinen turvallisuuden tunne toimii ja on tasapainossa.
Ystäväni, suuresti arvostamani kirjailija, kirjoittaja, bloggaaja ja oman elämänsä kuningatar Maiju Palin on puhunut paljon siitä, miten ristiriitatilanteissa tulisi asettua itsensä puolelle. Minusta tämä on äärettömän viisaasti sanottu. Kun valitaan rakkaudellinen tapa kohdata omat tunteet ja ajatukset, hyväksytään ne sellaisina kuin ne ovat ja annetaan niiden virrata vapaasti, tuloksena on hyväksyvä ja aito suhtautuminen omaan itseen, juuri sellaisena kuin se on. Mitään parempaa ihminen ei voi itselleen tehdä tai suoda kuin rakkaudellisen asenteen itseään kohtaan. Tämä ei tarkoita itserakkautta, ei itsensä ylentämistä tai ihailua. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki itsessä vain on. Hyväksyvästi, arvottamatta, vertaamatta mihinkään. Se vain on. Rakkaudellisuus merkitsee ystävällisyyttä, tuomitsemattomuutta, ymmärrystä ja empatiaa. Kun sitä elää todeksi itsessään, se heijastaa rakkauden valoa majakan lailla myös muihin ihmisiin.
Kokeile vaikka.
Rakasta ja tule rakastetuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidäthän keskustelun asiallisena!