Kuten mainitsin, en pidä siitä, että ihmiset herkästi leimaavat kanssaihmisiään narsisteiksi. Se on liian helppo tapa selittää mitä tahansa kaltoinkohtelevaa käytöstä miettimättä sen tarkemmin käytökseen vaikuttavia juurisyitä ja tunne-elämän ongelmia. Narsismiin liittyy selkeitä, tunnistettavissa olevia piirteitä ja kun valtaosa niistä toteutuu, kyse on diagnosoitavasta persoonallisuushäiriöstä, johon on saatavissa myös psykoterapiaa.
Minua kiinnostaa ylipäätään ihmisten käyttäytymisen juurisyyt. Se, että ymmärrettäisiin paremmin, miksi huudetaan, ilkeillään, viljellään negatiivisuutta ja kaltoinkohdellaan toisen itsetuntoa ja tunteita. Käyttäydytään hyvin silloin, kun omat tarpeet täyttyvät mutta ristiriitatilanteissa huonot käytöstavat pääsevät esiin ja toisen osapuolen tarpeet muuttuvat merkityksettömiksi.
Purkamaton, vanha viha on yksi selitys valikoivalle huonolle käytökselle. Passiivinen viha patoutuu aikojen saatossa mielen syvyyksiin ja aktivoituu sopivista triggereistä.
Usein viha syntyy epäoikeudenmukaisesta valta-asetelmasta, jossa pieni lapsi on kasvattajiensa henkisen/fyysisen kaltoinkohtelun kohteena. Lapsi on täysin puolustuskyvytön kasvattajiensa edessä, kaltoinkohdeltu lapsi pystyy aluksi vain itkemään ja vähän myöhemmin raivoamaan tai pakenemaan, kun mielen omat puolustusjärjestelmät kehittyvät iän myötä.
Narsistinen käyttäytyminen pohjautuu usein lapsuudessa koettuun turvattomuuteen, jolloin perustunteena onkin hylkäämisen pelko. Viha kehittyy pelon seuraksi puolustamaan lapsen oikeuksia, mutta yleensä se ei saa tulla näkyväksi, koska siitä rangaistaan. Lapsesta voi passiivisen vihan myötävaikutuksella kehittyä aggressiivinen räyhänhenki, joka hakee huomiota niillä keinoilla, mitä hän osaa: huutamalla, kiusaamalla, kiroilemalla, muita syyttämällä, erilaisilla tahallisilla vahingonteoilla, myös itsetuho on mahdollinen. Lapsi voi myös vetäytyä omiin oloihinsa, paeta päihteiden, pelien, musiikin tai kirjojen maailmaan, omiin fantasioihinsa ja yrittää vain sopeutua ympäristönsä kaltoinkohteluun. Silloin lapsi katkaisee näennäisesti kaikki riippuvuussuhteet ympäristöönsä ja kokee pärjäävänsä omillaan. Lapsi kasvaa tunnekylmässä ympäristössä eikä koe olevansa arvokas ja haluttu kenenkään silmissä. Tässä kohtaa kehittyy suojaksi myös itseinho ja häpeä, joka selittää arvottomuuden tunteen.
Selviytyäkseen lapsi kehittää itselleen käyttäytymis-/ajatusmalleja, jotka kompensoivat tuota ympäristön tunnekylmyyttä ja kaltoinkohtelua.
Jokainen meistä tunnistaa lapsen uhman, kun se osuu kohdalle. Se näkyy ja kuuluu, usein ottaa myös hermoon. Tämä sama uhmakkuus jää päälle selvitymiskeinoksi myös aikuisuuteen ja saa vain kultivoituneempia muotoja. Pohjalta löytyy sama lamaantunut viha, minkä kanssa lapsuudessa ei ole tullut kohdatuksi. Aikuisena se purkaantuu mm. ilkeilynä ja kaltoinkohtelevana käytöksenä. Ilmiö näkyy ja kuuluu myös nuorten käytöksessä saaden aikaan paljon ikäviä asioita.
Narsismin tunnusomaiset piirteet ovat lähestulkoon kaikki peräisin selviytymiskeinoista, jotka ovat jääneet päälle kun lapsi on elänyt itselleen epäedullisessa tunneilmastossa.
Sieltä ovat peräisin:
- kateuden ja kaunan tunteet, jotka hyvin usein kompensoidaan ylimielisyydellä ja evvk-asenteella. Pahimmillaan tämä esiintyy empatiakyvyn puuttumisena ja vääränlaisen oikeutuksentunteen nousuna. Ihmiselle jää päälle varhaislapsuuden uhmaiän kaikkivoipaisuuden tunne, jossa hän tuntee olevansa parempi kuin muut ja häntä ei koske mitkään säännöt, lait tai asetukset. Hän voi huutaa, uhkailla ja kiristää, käyttää ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen, hyötyä heistä tuntematta omantunnontuskia.
-Lapsuudesta on peräisin myös arvottomuuden ja huonommuuden tunne, joka näyttäytyy usein miellyttämisen haluna, mutta toisessa ääripäässä onkin valtava ihailun tarve. Tämä tunne liittyy varhaislapsuudessa koettuun tunnekylmyyteen ja rakkaudettomuuteen ja on esiintyessään tuhoisa. Tämän takia narsistit pystyvät hurmaamaan ympärillään olevia ihmisiä kerrasta toiseen. He ovat mukavia, seurapiirin silmäätekeviä, auttavaisia ja ylitsevuotavan ystävällisiä. Totuus paljastuu kuitenkin jossain kohtaa ja kaiken tuon miellyttämisen takana ovatkin vain omat tarpeet ja niiden täyttäminen. Kun tarvitaan vastavuoroisuutta, sitä ei löydykään ja jos kaltoinkohtelevaa käytöstä kyseenalaistetaan, niin ystävä muuttuukin hetkessä viholliseksi. Narsistin yksioikoinen ajatusmalli on: jollet ole puolellani olet minua vastaan. Jos nouset puolustamaan omia rajojasi narsistia vastaan, häviät. Aina ja yksiselitteisesti. Syy on aina muissa, ei koskaan narsistissa itsessään.
Tämän takia narsistia on vaikea saada tajuamaan oman käytöksensä tuhoisuutta, koska hän ei koe käyttäytyneensä millään tavalla väärin. Kaikki mitä hän on sanonut ja tehnyt on täysin oikeutettua ja vika on aina toisen omissa ajatuksissa ja asenteissa. Narsisti ei koe tarvetta pyytää anteeksi tai edes pahoitella toiselle aiheuttamaansa mielipahaa, koska se ei yksinkertaisesti ole hänen syynsä.
Narsisti tarvitsee jatkuvasti vahvistusta omalle egolleen muiden ihailun kautta ja krittiikki tai arvostelu ei sovi siihen kuvioon. Yhtälö on yksinkertainen: ihailulla ja myötäelämisellä saa paikan narsistin lähipiiristä ja yleensä siinä on hyvä olla, koska narsistin tarpeet huomiohakuisuudesta täyttyvät. Muut ovat vihollisia, joita on syytä pitää asioissa ylimielisyydellä ja negatiivisella asenteella.
Tunnekylmä kasvatus saa aikaan tunnekylmiä ihmisiä.
Entäpä sitten ne lapset, joita on rakastettu ylenpalttisesti, kehuttu, ylistetty ja siloteltu tietä yli pahanmielen ja vaikeuksien? Järjestetty asiat ja kuskattu hyviin harrastuksiin. Uhrattu oma elämä lapsen hyvinvoinnin eteen ja odotettu sen kompensoivan omaa lapsuudessa koettua kaltoinkohtelua ja rakkaudettomuutta?
Hyvin usein heistäkin kasvaa narsisteja, ikävä kyllä.
Edellinen sukupolvi joutui käyttämään tunteen kompensaatiomahdollisuutta ja rakentamaan itselleen "tyhjän päälle" keinotekoisen itsetunnon jonka pönkittämiseen tarvitaan jatkuvaa ulkopuolelta tulevaa ihailua.
Mutta lapsi, joka ehdollistuu ympäristön kehuihin perusteetta, kokee ihan saman arvottomuuden tunteen, silloin kun ihailua ja kehumista ei olekaan saatavilla. Terve itsetunto tarvitsee kykyä sopeutua myös pettymyksiin ja vastoinkäymisiin ja jos tämä kasvunmahdollisuus evätään tekemällä asiat puolesta, järjestämällä elämä helpoksi, sietokyky ei pääse kehittymään ja tie myrkylliseksi manipuloijaksi on vielä lyhyempi kuin edeltäjillään.
Meissä jokaisessa on vihaa, pelkoa ja häpeää. Jokainen meistä kaipaa näkyväksi ja kuulluksi tulemista, jossain määrin myös ihailua. Jokaisella meistä on siis aineksia narsismiin.
Miksi sitten vain pienelle osalle ihmisistä kehittyy persoonallisuushäiriö ja muut pääsevät lievemmillä oireilla?
Vastaus piilee tunteiden tunnistamisessa ja siinä, miten terveesti pieni lapsi on tullut kohdatuksi omine tunteineen ja tunteenpurkauksineen.
Muistetaan siis miettiä hetki, ennen kuin luokitellaan jonkun ikävä käytös narsistiseksi, mitä kaikkea tuo ihminen on mahtanut kokea menneisyydessään. Tunnistatko käytöksestä uhmakkaan viisivuotiaan kiukuttelemassa, koska hänen tarpeensa tulla kuulluksi ja nähdyksi ei ole täyttynyt? Tai hämmentyneen aikuisen taistelemassa rakkautta vastaan, koska se pelottaa, kun sitä ei ole koskaan kokenut? Jos edelläkuvattuja aineksia löytyy, niin ehkäpä myötätunto ja ymmärrys ovatkin parempia vaihtoehtoja kohtaamisissa kuin suoran sodan julistaminen? Sodassa kun ei ole voittajia koskaan. Tai vaihtoehtonahan voi olla
myös paikalta/vaikutuspiiristä poistuminen takavasemmalle? Sekin on joskus viisautta.
myös paikalta/vaikutuspiiristä poistuminen takavasemmalle? Sekin on joskus viisautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidäthän keskustelun asiallisena!