Kaiken se kestää, vai kestääkö?

Syyskuun tunneteemana on rakkaus ja ensimmäiseen postaukseeni liittyen sain ihania viestejä siitä, miten kaksi ihmistä ovat kohdanneet ja kokeneet heti kohdatessaan suunnatonta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Sitä ihmeteltiin yhdessä, kohtaamiset tuntuvat sattuman sanelemalta mutta kuitenkin täysin järkeenkäyvältä ja jopa järjestetyltä.

Match made in heaven?

Ehkäpä?

Osa suhteista oli jo päättynyt mutta tunne yhteenkuuluvuudesta on säilynyt silti.

Mistä oikein on kyse?

Joku uskoo jälleensyntymiseen ja siihen, että olemme olleet rakastavaisia jo edellisissä elämissä. Joku taas näkee oman minuutensa osana toista ja kun arvot ovat yhteiset, yhdessäolo on kuin ajatusten taikaa, kaikki vain sujuu ja rakkaus roihuaa. Tätä kahden ihmisen välistä yhteenkuuluvuutta ei varmasti koskaan pystytä tieteellisesti täysin selittämään, miksi se ylipäätään syntyy ja mitä tarvitaan, että se kestää. Rakkaudella ydintunteena on siinä suuri tehtävä, mutta sekään ei selitä kaikkea sitä, mihin kaikkeen ihmiset pystyvät itselleen sopivan kumppanin kanssa.

Eräs merkityksellinen asia toimivassa parisuhteessa on seksi ja mahdollisuus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan vapaasti. Sekin tuli viesteissä/rakkaustarinoissa vahvasti esiin.

Kaava menee jotenkin näin:

Seksiin tarvitaan suhde ja suhteeseen tarvitaan  aitoa rakkauden tunnetta, jotta se tuntuu oikealta ja seksi toimii. Yhtälö on varsin yksinkertainen mutta erittäin herkkä ja haavoittuva.

Jos suhde rakentuu pelkän seksin varaan, se tuntuu useimmista pelkältä seksuaaliselta suoritukselta. Vähän niin kuin kuntosalikäynnit. Tekee hyvää, siihen jää koukkuun (endorfiini) mutta siihen voi myös kyllästyä. Jos suhteen pelisäännöt ovat kumppaneille yhdessä sovitut ja yhtenäiset, mielihyvän hakemiseen tarkoitettu seksi voi toimia ja antaa sen mitä siltä haetaankin: hetkellisen tyydytyksen. Ikävä kyllä, tällä keinolla haetaan mielihyvää myös parisuhteen ulkopuolelta, salaa toiselta, eikä se puolestaan koskaan voi olla oikein.

Uskottomuudella loukkaaminen osuu kaikista herkimmän ja haavoittuvimman itsetunnon osioon. Se romuttaa luottamuksen ja tuo tilalle vihaisen epäluulon ja pelon hylkäämisestä. Tämä on kyllä jokaisella meistä tiedossa mutta miksi me kuitenkin toimimme vastoin arvojamme? Miksi tarve hetkelliseen mielihyvään saa niin suuren merkityksen/oikeutuksen, että olemme valmiita loukkaamaan meihin sitoutunutta kumppaniamme pahimmalla mahdollisella tavalla?

Usein kiinnijääntitilanteissa vedotaan siihen, ettei uskottomuudella ole ollut merkitystä, koska siinä ei loukattu toista tunnetasolla. Se oli vain pelkkää seksiä. Ihan sama kuin kävisi kuntosalilla jonkun kanssa tai vaikka syömässä. Kysymys kuuluukin, miksi se sitten täytyy pitää salassa? Suhteeseen liittyvä luottamus perustuu kahdenväliseen sopimukseen suhteen rajoista ja useimmiten juuri seksin mukanaolo luo rajat intiimille kanssakäymiselle. Rajat ovat henkilökohtaiset, mutta niiden juuret ovat syvällä kulttuurissa ja kasvatuksessa, minkä olemme saaneet.

Seksuaalisuus on ihmiselle suotu lahja, jota jokainen voi käyttää tai olla käyttämättä parhaaksi katsomallaan tavalla. Se ei ole oikeus eikä velvollisuus. Se ei missään määrin ole kauppatavaraa eikä sovi vallankäytön välineeksi. Se on osa jokaisen identiteettiä ja se voi tuhoutua, kuten tiedetään, monella eri tavalla.

Vastuullinen/turvallinen seksi suojaa sukupuolitautien lisäksi myös tunne-elämän onnettomuuksilta. Arvojen ja rajojen määrittely ja niissä pysyminen yhdessä on ihan yhtä tärkeää kuin kondomin käyttö.

Englannin kielessä on hieno termi rakastelulle: make love. 

Se ilmaisee minusta hienosti sitä, että teemme yhdessä tähän hetkeen jotain, mitä ei vielä ole olemassa. Teemme/luomme rakkautta. 

Löytyykö seksuaalisuuden ytimestä aina rakkautta? Vai onko niin, että rakkauden ytimessä on mahdollisuus toteuttaa vapaasti omaa seksuaalisuuttaan?

Mitä seksi on suhteessa seksuaalisuuteen?

Miten sinä tämän asian näet ja koet?

Millaisia ajatuksia tämä aihe sinussa herättää?

Pysyn kuulolla edelleen 🤗